Enligt en ny avhandling, gjord av Markku Jokisipilä vid Åbo universitet (titel Aseveljiä vai liittolaisia?), var allt detta onödigt, eftersom vapnen som skickades efter Ryti-Ribbentropavtalet aldrig hann till fronten innan faran var avvärjd.
Här är en artikel om saken ur Turun Sanomat. Jag citerar den i sin helhet, trots att den är på finska, eftersom man inte vet hur länge tidningen tänker hålla den på sina nätsidor. (http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1 ... 2004-03-28 )
Här artikeln i korthet:Rytin uhraus ei pelastanut Suomea
Presidentti Risto Rytin juhannuksena 1944 antama vakuutus Suomen pysymisestä Saksan rinnalla ei ollut sotilaallisesti eikä poliittisesti välttämätön ratkaisu. Neuvostojoukkojen rynnistystä ei pysäytetty niillä aseilla, joita Suomi sai Saksalta sitoumuksen jälkeen. Näkemyksen takana on valtiotieteen maisteri Markku Jokisipilä, joka väittelee aiheesta viikon kuluttua.
Jatkosodan pitkä asemasotavaihe päättyi 9. kesäkuuta 1944, kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan Kannaksella. Suomalaiset pyysivät Saksalta aseapua. Aselähetyksiin oli tullut katko huhtikuussa, kun Saksa ei sulattanut Suomen käynnistämiä rauhantunnusteluja.
Valtakunnankansleri Adolf Hitler teki historiallisen linjauksen 12. kesäkuuta.
– Niin kauan kuin suomalainen taistelee, apua annetaan; heti kun hän neuvottelee, lähetykset katkaistaan, diktaattori lausui.
Suomeen alkoi virrata panssarinyrkkejä ja
-kauhuja sekä Messerschmidt-hävittäjiä. Venäläisten hyökkäys kuitenkin jatkui, ja ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim kääntyi uudestaan Saksan puoleen 19. kesäkuuta.
Hitler oli jälleen myöntyväinen. Suomi otti kuitenkin vaivihkaa vielä Ruotsin kautta yhteyttä Neuvostoliittoon. Neuvostohallituksen viesti tulkittiin antautumisvaatimukseksi.
Sitten tapahtui uusi käännös. Saksan valtakunnanulkoministeri Joachim von Ribbentrop lensi Suomeen 22. kesäkuuta. Hänellä oli tuliaisinaan ikävä vaatimus. Aseavun ehtona olikin liittosopimus Saksan ja Suomen välillä. Hän väitti myös, että vaatimuksella olisi Hitlerin tuki. Aseita ei haluttu toimittaa maahan, joka tiukan paikan tullen lipeäisikin Saksan rinnalta.
Suomi oli siihen asti korostanut tiukasti oman jatkosotansa erillisyyttä Saksan tavoitteista. Lopulta Ryti lähetti 26. kesäkuuta omissa nimissään Hitlerille kirjeen, jossa hän lupasi, ettei tee rauhaa Neuvostoliiton kanssa kuin yhteisymmärryksessä Saksan kanssa.
Sitoumusta ei koskaan viety eduskuntaan. Niinpä Suomi saattoi sanoa sen irti sen jälkeen, kun venäläisten suurhyökkäys heinäkuussa pysähtyi ja Ryti teki presidenttinä tilaa Mannerheimille. Mannerheimin johdolla Suomi pääsi irtaantumaan toisesta maailmansodasta.
Perinteisen näkemyksen mukaan Ryti uhrasi sitoumuksellaan oman poliittisen uransa ja pelasti Suomen, koska Ryti-Ribbentrop-sopimukseksi kutsutun kirjeen jälkeen saatu aseapu mahdollisti heinäkuun 1944 torjuntavoiton. Mutta oliko näin?
”Sopimuksen teon ja Neuvostoliiton suurhyökkäyksen päättymisen välisenä aikana Suomeen ei tullut ainoatakaan kenttätykkiä, panssarinyrkkiä tai -kauhua.
Turun yliopiston poliittisen historian tutkija Jokisipilä on selvittänyt jatkosodan tapahtumia kuuden vuoden ajan. Tuloksena on 470-sivuinen väitöskirja Aseveljiä vai liittolaisia? Tiiliskivi tuulettaa kunnolla vanhoja käsityksiä kriisikesästä 1944.
– Rytin allekirjoitusta ei tulisi luetella ollenkaan niiden syiden joukossa, jotka johtivat siihen, että Suomi onnistui irrottautumaan toisesta maailmansodasta itsenäisenä valtiona, Jokisipilä tiivistää.
Sopimus ei ollut sotilaallisesti välttämätön, sillä sen jälkeen saatu aseapu ei ehtinyt rintamalle ennen Neuvostoliiton suurhyökkäyksen pysähtymistä. Neuvostopanssarien vyöry hiljeni, kun Suomi saavutti Viipurin lähellä Tali-Ihantalassa torjuntavoiton ja Neuvostoliitto tarvitsi joukkojaan suurhyökkäyksessä Saksaa vastaan.
Monttumiesten muistot Saksalta saatujen panssarikauhujen ja -nyrkkien mullistavasta vaikutuksesta perustuvat siihen aseapuun, joka saatiin jo ennen juhannusta. Tuolloin Suomi sai yli 10 000 panssarinyrkkiä ja 564 panssarikauhua.
Katastarofia ei olisikaan tullut, jos Ribbentropin uhkaus olisi toteutunut ja apu olisi katkennut. Aseita ja ammuksia olisi riittänyt omastakin takaa varastoissa aina vuoden 1944 loppuun saakka. Leipäviljakaan ei olisi päässyt kansalta loppumaan.
Jokisipilä myöntää, että Ryti-Ribbentrop-sopimuksen jälkeen saapuneista aseista oli hyötyä elo-syyskuussa, kun Suomi neuvotteli rauhasta Neuvostoliiton kanssa.
– Oli monen osatekijän summa, miksi Neuvostoliitto lopulta teki Suomen kanssa rauhan vaatimatta ehdotonta antautumista. Varmaan yhtenä on ollut tieto siitä, että Suomi on saanut suurhyökkäyksen jälkeenkin jatkuvana virtana aseita.
”Suurhyökkäys olisi pystytty torjumaan siinäkin tapauksessa, että Saksan apu olisi lakannut.
Jokisipilän mukaan Rytin uhraus ei ollut myöskään poliittinen välttämättömyys. Hän ei usko, että Suomesta olisi löytynyt sellaisia oikeistovoimia, jotka olisivat yrittäneet Saksan tuella vallankaappausta, jos Ryti olisi sanonut Ribbentropille ei. Lisäksi Rytin kyllä-ratkaisukin oli johtaa hallituskriisiin, kun Sdp melkein veti ministerinsä pois Edwin Linkomiehen (kok) hallituksesta.
Mielenkiintoisin peruste poliittisen pakon puuttumiselle on kuitenkin Jokisipilän arvio, jonka mukaan koko Ribbentropin vaatimus liittosopimuksesta oli poliittista bluffia. Aseapua olisi todennäköisesti saatu, vaikka Rytin kirjettä Hitlerille ei olisi milloinkaan lähetetty.
Ribbentrop väitti juhannuksen kuluessa, että hän oli puhelimessa saanut Hitlerin tuen vaatimukselleen. Kaikki mahdolliset arkistot Saksassa penkonut Jokisipilä ei ole saanut mistään vahvistusta valtakunnanulkoministerin väitteille.
Kaiken lisäksi Suomen painostaminen ei olisi palvellut Saksan etua, koska se herätti suurvallan rinnalla taistelleessa pienessä maassa pahaa verta. Onnistunut painostustoimi palveli sen sijaan Ribbentropin omaa asemaa Natsi-Saksan poliittisessa hierarkiassa.
– Jos vaatimus oli Ribbentropin bluffia, olisi sen torjuminen johtanut ulkoministerin korttitalon romahtamiseen. Aseapu olisi jatkunut normaaliin tapaan, ja Hitler olisi varmaan erottanut ministerinsä. Jos Ribbentropin uhkaukset aseavun lopettamisesta olisivat pitäneet paikkansa, niin sitten Suomi olisi huomannut, että sen hallussa olleet voimat riittävät hyökkäyksen torjumiseen. Ehkä suurhyökkäyksen torjuminen olisi aiheuttanut enemmän töitä, Jokisipilä analysoi.
”Meillä Suomessa Mannerheim yhä suurimmassa osassa tutkimuksiakin ratsastaa korkeuksissa, jonne analyyttinen ja tutkimuksellinen ote ei tunnu ulottuvan.
Tutkija korostaa, että hän ei epäile Rytin motiiveja tapahtumien tiimellyksessä.
– Rytin tiedossa oli, että allekirjoitus on hänelle henkilökohtainen poliittinen itsemurha. Hän katsoi kuitenkin, että kansakunnan kokonaisetu vaatii sen.
Jokisipilä rikkoo kuitenkin myytin, jonka mukaan presidentti ja hallitus tekivät eduskunnalle palveluksen, kun liittosopimus tehtiin vain Rytin nimissä eikä sitä tuotu eduskuntaan.
– Jos olisi tuotu, se ei olisi mennyt läpi. Keskeinen todistusaineisto myyttiä vastaan on se, että Ryti itse halusi alunperin viedä sopimuksen eduskuntaan. Kun Linkomies ja Mannerheim sitten asettivat Rytin seinää vasten, hän suostui antamaan sen omissa nimissään.
Mannerheim oli kriisijuhannuksena sopimuksenteon kannalla. Jokisipilä luonnehtii ylipäällikön toimintaa tuolloin ”epälojaaliksi” Suomen poliittiselle johdolle.
– Näinä ratkaisevina päivinä hän jakoi hyvin säästeliäästi informaatiota Helsingin suuntaan. Olen kirjassa siteerannut päämajalle tullutta tilannekatsausta 18. kesäkuuta, jossa mainitaan tapahtumassa oleva positiivinen käänne ja todetaan ihan suoraan, että jos Neuvostoliitto ei keskitä lisää joukkoja Karjalan Kannakselle, niin hyökkäyksen tavoite ei voi olla Suomen miehittäminen. Kuitenkin miehitysuhka oli keskeinen perustelu, johon Mannerheim vetosi painostaessaan poliittista johtoa tähän sopimukseen.
Jokisipilä myöntää, ettei Ryti voinut aavistaa, että ratkaisevat taistelut käydään ilman sopimuksen avulla saatavaa aseapua. Mannerheimilla olisi kuitenkin sotilaana pitänyt olla tieto siitä, ettei uusi aseapu ehdi ajoissa perille. Tutkija arvelee, että Mannerheim petasi linjallaan jo sitä tilannetta, jossa hän itse johtaa rauhanneuvotteluja Neuvostoliiton kanssa.
”Ajopuuteorian tapaan myös erillissotateesi on pelkkä historiallinen myytti, jo sota-aikana propagandistisiin tarkoituksiin kehitetty ja myöhemmin tehtyjen ratkaisujen oikeuttajana toiminut hypoteettinen ajatusrakennelma.
Ryti-Ribbentrop-sopimus romutti Suomen teesin erillissodasta Neuvostoliittoa vastaan. Juhannuksen jälkeen esimerkiksi Yhdysvallat katkaisi kokonaan suhteensa Suomeen.
Jokisipilä itse luonnehtii koko erillissotaa siihenkin saakka ”illusooriseksi”.
– Olen käyttänyt Suomesta termiä de facto (tosiasiallinen) -liittolainen Saksan kanssa. Tosiasia on, että jatkosota sellaisena kun se tapahtui ei olisi milloinkaan syttynyt ilman Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon. Suomi ei olisi ilman Saksan aineellista ja strategista tukea kyennyt käymään menestyksellistä sotaa Neuvostoliittoa vastaan, hän perustelee.
Erillissodan käsite meni kansainvälisellä kentällä kuitenkin hyvin läpi. Saksa ei missään vaiheessa vaatinut avustaan kunnon poliittista hintaa, ja Neuvostoliitto sovelsi sodan jälkeen Suomeen huomattavasti lievempää linjaa kuin muihin Saksan puolella taistelleisiin maihin.
Mutta jos Rytin sopimus ei pelastanut Suomea, niin mitkä asiat sitten pelastivat?
– Ensimmäisenä pitää mainita Suomen armeijan taistelukyky. Toiseksi Suomelle suotuisa suurpoliittinen kehitys. Kesällä ja syksyllä 1944 aukeni tietty ajallinen ikkuna, jolloin Suomella oli mahdollisuus irtaantua sodasta. Tuon ikkunan olemassaolo oli Hitlerin jääräpäisyyden ansiota, kun hän piti Baltian rintamasta ja Suomenlahden eteläpuolesta kiinni kynsin hampain. Kolmantena tuon esille 1920- ja 1930-lukujen poliittisen kehityksen, jonka ansiosta Suomi katsottiin puolustamisen arvoiseksi. Työväestökin pysyi poteroissaan, Jokisipilä listaa.
JARI HEINO
• Artikkelin siteeraukset ovat Markku Jokisipilän väitöskirjasta ”Aseveljiä vai liittolaisia? Suomi, Hitlerin Saksan liittosopimusvaatimukset ja Rytin-Ribbentropin sopimus”. Väitöskirja tarkastetaan Turun yliopiston Tauno Nurmela -salissa lauantaina 3. huhtikuuta 2004 kello 12.
Vapenleveranserna till Finland stoppades tillfälligt i april 1944, när de första fredssträvandena gjordes. De återupptogs när Sovjet anföll i juni, efter att Hitler i ett tal sagt "Då Finland strider, får de hjälp; då de förhandlar, slutar leveranserna". Till Finland strömmade pansarnävar och Messerschmittar. Mannerheim bad om ytterligare hjlp den 19.6, och igen var Hitler positiv.
En ny vändning kom den 22.6, då Ribbentrop krävde att Finland skulle alliera sig med Tyskland, annars skulle leveranserna avbrytas. Det ledde till Rytis brev, som han skickade i eget namn. Brevet behandlades aldrig i riksdagen. Finland kunde alltså avstå från garantierna när Ryti avsade sig presidentskapet.
Mellan det att avtalet skrevs och det att Sovjets storanfall avslutats, kom inte en enda fältartilleripjäs, pansarnäve eller pansarskräck till Finland.
Avtalet hade ingen militär betydelse, eftersom hjälpen som kom tack vare det aldrig nådde fronten innan anfallen ebbat ut. De minnen av nya pansarvärnsvapen frontmännen har, är av de vapen som levererades redan före midsommar. Då fick Finland 10 000 pansarnävar och 564 pansarskräckar. De vapen som redan fanns i lager skulle ha räckt åtminstone till slutet av 1944.
Däremot medger Jokisipilä, att Finland hade hjälp av vapnen då man förhandlade om fred med Sovjet i augusti-september.
- Det var en summa av många faktorer, att Finland inte avkrävdes ovillkorlig kapitulation. En var säkert det, att Finland också efter storanfallet fått en strid ström av nya vapen.
Jokisipilä avfärdar också tanken om att högerkrafter skulle ha försökt sig på en statskupp om Ryti sagt nej. Och framför allt menar han att Ribbentrops utspel bara var en bluff, och att leveranserna troligen skulle ha fortsatt också utan Rytis brev. Några belägg för att Ribbentrop agerade på Hitlers order finns åtminstone inte (annat än att han själv påstod så).
Jokisipilä betonar dock att Ryti handlade efter bästa förmåga, och att han givetvis inte kunde se på saken ur dagens perspektiv.
Jokisipilä kritiserar Mannerheim för att ha delvis vilselett den politiska ledningen. Han hotade att Finland kommer att ockuperas ifall brevet inte skickas, men i en intern situationsrapport menade han att ifall ryssarna inte koncentrear fler trupper till Karelska näset, kan en ockupation av Finland inte vara målet med offensiven. Jokisipilä anyter att Mannerheim här ordnade platsen som huvudfredsförmedlare åt sig själv.
Ryti-Ribbentropavtalet skrotar dessutom myten att Finland skulle ha fört ett sjävständigt krig mot Sovjet. Jokisipilä kallar det en "illusion". Han kallar Finland en de facto-allierad med Tyskland.
Så vad var det då som räddade Finland?
- Först och främst arméns försvarskapacitet. För det andra det storpolitiska läget. På sommaren och hösten 1944 öppnades chansen för Finland att dra sig ur kriget, mycket tack vare Hitlers behårda försvar av de Baltiska staterna. För det tredje den inhemska politiska utvecklingen under 1920- och 30-talet, som gjorde att man ansåg Finland värt att försvara. Också arbetarklassen försvarade Finland för allt den var värd.
Disputationen sker den 3.4.2004.
